8.10.2013

Saana ja Olli tulivat kotiin

Tunnettehan jo Saana ja Ollin? Itse törmäsin tämän turkulaisen muotoilijaparin hamppukankaasta valmistettuihin tuotteisiin ensimmäisen kerran muistaakseni jossakin blogissa, ja siitä se ajatus sitten lähti - meille myös näitä kauniita kuoseja!

Syyskuussa Habitare-messuilta sitten lopulta hankin pari ihanuutta. Maailman synty -malliston tyynyliinan hankin makuuhuonetta silmällä pitäen. Satuin kuitenkin mallailemaan tyynyä myös olohuoneen pinnatuolille, joka on toiminut sisustuskirjojen tasona.

Mummin vanha, sittemmin mustaksi maalaamani pinnatuoli ja Maailman synty -tyyny näyttävät yhdessä niin mukavilta, että nyt en enää tiedä mihin tyyny lopulta päätyy. Ehkä joudun hankkimaan vielä toisen? ;)

Lisäksi keittiöön hankin Maailman synty -kuosisen säilytyspussin. Sinne sujahtavat mukavasti hedelmät, leivät tai vaikkapa servietit.








Myös esimerkiksi Yö metsässä- ja uusin Villi Pohjola -mallisto ovat todella kauniita. Saana ja Ollin tuotannossa puhuttelevat estetiikan lisäksi myös kotimainen kädenjälki sekä tuotteiden ekologisuus ja kestävyys. Ja täytyypä todeta vielä sekin, että sain Saanalta ja Ollilta Habitare-messuilla todella mukavaa ja kiireenkin keskelläkin henkilökohtaista palvelua.

Tämähän meni nyt jo ihan ylenpalttisen hehkutuksen puolelle, ja tämä ei siis ole maksettu mainos. Mutta hei; kauniit tuotteet, kestävä tuotantotapa ja symppikset tyypit tuotteiden takana - kyllä silloin pitää vähän hehkuttaa kun syytä on!

Tykkäättekö te? Löytyykö teiltä Saana ja Ollia?


Sisustusfiiliksissä,

4 kommenttia:

  1. Saanaa ja Ollia pitää ehdottomasti saada jossain vaiheessa omaan kotiin myös! Ja messuilla myös minä sain hyvää palvelua, paikalla olikin tuolloin Olli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä palvelu missä tahansa lisää kyllä aina asiakkaan tyytyväisyyttä. :) Ja toki nää tuotteet on aivan valloittavia!

      Poista
  2. Kivannäköinen blogi, mielenkiinnolla jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, lämpimästi tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät käynnistäsi pienen puumerkin. Kiitos kaunis kommentistasi!